Onko riippuvuus sairaus?

Onko riippuvuus sairaus vai valinta? Tämä kysymys on vaivannut monia riippuvaisia, lääkäreitä ja puolestapuhujia, etenkin koska väärää tietoa on liikkeellä valtavasti – kyllä, internet, sinua tarkoitan. Lyhyt vastaus on ”riippuu, keneltä kysyy”, mutta tässä lyhyt katsaus järjestöihin, joiden mukaan riippuvuus on sairaus:

American Medical Association (AMA) tunnusti ”alkoholismin” sairaudeksi vuonna 1956 ja ”riippuvuuden” sairaudeksi vuonna 1987 National Council of State Boards of Nursing. Myös National Institute on Drug Abuse (NIDA) luokittelee riippuvuuden sairaudeksi ja kuvaa sitä ”krooniseksi, uusiutuvaksi sairaudeksi, jolle on ominaista pakonomainen huumeiden etsiminen ja käyttö haitallisista seurauksista huolimatta” (DrugAbuse.gov). Käytännössä se muovaa aivoja uudelleen ja luo epätasapainoa palkitsemis-, motivaatio- ja muistijärjestelmiin.

Mitään näistä ei ole tarkoitus mitätöidä, mutta on myös monia lääketieteellisiä lautakuntia, komiteoita ja järjestöjä, jotka ovat eri mieltä. Selvyyden vuoksi: erimielisyys ei tarkoita, etteivätkö ne pitäisi riippuvuutta ja huumeiden käyttöä ongelmana, vaan vain sitä, ettei termi ”sairaus” ole sopiva. Siksi käytetään joskus sanaa ”valinta”.

Onko riippuvuus valinta?

Tässä mielessä on totta, että minkä tahansa huumeen ensimmäinen käyttö on yleensä valinta. On totta, että ennen kuin jostakusta tulee riippuvainen, hänen on ottanut ainetta vapaaehtoisesti. Tämä pätee ennen riippuvuutta ja se pätee toipumisessa: ensimmäinen piikki tai ensimmäinen drinkki on valinta – ja kaikki sen jälkeen on käytännössä sumeaa. Tämän valossa myös toipuminen itsessään on valinta. Valinta ryhtyä raittiiksi. Usein sekin valinta on kuitenkin viimeinen, ja sen tekee yleensä joku muu puolestamme (esimerkiksi tuomioistuimen määräyksestä), mutta se on silti valinta.

Toisaalta jotkut viittaavat tapauksiin, joissa vankilaan joutuneet riippuvaiset onnistuvat voittamaan riippuvuuden. Toki heidät on erotettu aineen saatavuudesta, mutta näin tapahtuu. On myös tehty mielenkiintoisia rotilla tehtyjä tutkimuksia, jotka osoittavat, että masentuneet rotat ovat alttiimpia huumeille, kun taas sosiaaliset, onnelliset rotat eivät ole – mikä vaikuttaisi viittaavan siihen, että kyse on vähemmän avuttomuudesta ja enemmän ympäristöstä.

Joidenkin mielestä ”sairaus” yksinkertaistaa riippuvuutta liikaa, ja tarpeettomasti. Se luo kaksijakoisen valinnan: kun sanotaan, että se on yhtä eikä toista, syntyy harhainen turvallisuudentunne siitä, että asia tunnetaan tai ymmärretään. Todellisuudessa riippuvuudessa tapahtuu se, että ”et tiedä” – ja juuri se on pelottavaa. Otetaan esimerkiksi alkoholi. Alkoholiriippuvuudesta kärsivä menettää kyvyn ajatella järkevästi ja silti ”järkiperäistää”, miksi hänellä ei ole ongelmaa. Kun järkevä ajattelu katoaa, et tiedä olevasi epäjohdonmukainen; samalla tavalla kuin hullu ei tiedä olevansa hullu.

Onko riippuvuus sairaus vai valinta?

Seuraava on kiistatonta. Aineet (kuten alkoholi, metamfetamiini, muut stimulantit ja niin edelleen) vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Perimällä on osansa siinä, kuinka todennäköisesti joku jää riippuvaiseksi jostakin (mistä tahansa), ja aineet voivat aiheuttaa riippuvuuden. Keho ja aivot – sillä monet katuhuumeet vaikuttavat suoraan keskushermostoon – voivat tulla riippuvaisiksi aineesta. Kaikki huumeet ruokkivat aivojen ”palkitsemis”-osaa, ja aineen tuottamasta välittömästä mielihyvästä tulee tavoiteltavaa, mikä voi syrjäyttää pitkän aikavälin suunnittelun ja tavoitteet. Siksi joku voi jäädä pois töistä tai satuttaa läheisiään. Tämäkin on riippuvaisten aivoissa todennettu ja ymmärretty asia.

Mutta miksi sitä pitäisi kutsua? Kun kysymys väistämättä nousee esiin, onko riippuvuus sairaus vai valinta, vastaus kuulostaa sitoutumattomalta ”molempia”. Tässä mukaan tulee Marc Lewis Ph.D. Lewis sanoi lehdelle The New York Times: ”On käyty kiihkeää keskustelua siitä, onko riippuvuus sairaus vai valinta, mutta minusta tämä on väärä dikotomia.”

Marc Lewis riippuvuudesta

”Sairaus” sulkee usein pois neuroplastisuuden eli aivojen luontaisen kyvyn sopeutua ja muuttua. ”Sairaus” ymmärretään lopputilaksi: ongelmaksi, jota ei voi kumota, muuttaa tai korjata. Esimerkiksi Alzheimerin tauti.

Neurotieteilijä Marc Lewisin mukaan riippuvuus on ”häiriö tai jopa patologinen”. Voi kysyä, mitä väliä on sillä, onko kyse sairaudesta vai häiriöstä. Tohtori Lewisilla on vastaus siihenkin: ”Jos sinulla on sairaus, olet potilas. Jos olet potilas, noudatat lääkärisi ohjeita ja teet niin kuin käsketään… Jos menet kuntoutukseen, annat itsesi toisen käsiin, mutta paras tapa taistella riippuvuutta vastaan on asettaa itselleen tavoitteita” (TheGuardian, 2015).

Jotkut ovat samaa mieltä tästä ajatuksesta, vaikka pitäisivätkin sitä sairautena. Kuntoutuskeskusten vankkumattomat puolestapuhujat uskovat kuntoutuksen jälkeiseen hoitoon, joka koostuu tavoitteista, rutiinien muutoksista ja tukiverkostosta, koska kuntoutusjaksot eivät riitä elinikäisen sairauden voittamiseen.

Päätelmä

Riippuvaisten aivokemia on hyvin erilainen kuin niillä, joilla ei ole riippuvuutta, mutta sairaus saattaa olla väärä termi. Se ei tarkoita, että oikea termikään olisi valinta, vaan jotakin omaa. Vielä tänäkin päivänä alkoholiriippuvuuden lääketieteellinen diagnoosi on ”alkoholinkäyttöhäiriö” (AUD), mutta se on muuttunut viimeisten 5 vuoden aikana; sitä ennen se on voitu nähdä käyttäytymisenä tai luokitella päihteiden väärinkäytöksi.

Siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että riippuvuus on ongelma, johon on puututtava, ja jos se tarkoittaa, että meidän on muutettava tapaa, jolla puhumme ongelmasta ja ajattelemme sitä, meidän on tartuttava toimeen.